perjantai 31. heinäkuuta 2009

Mallitilkut

En aloittanut vielä sukkia tästä keltamustasta langasta tytölle, enkä tästä vaaleasta langasta lapsille, koska sukkasato alkaa taas syyskuussa.

Joten piti keksiä muuta neuletta. Neuloin mallitilkut sekä saadusta keltaisesta että ostetusta punakirjavasta langasta. Suunnittelen keltaisesta langasta ylöalaisinneuletta Ullan ohjeen mukaan. Ja toisesta mallitilkusta laskeskelen silmukoita "silkkipuseroon", kun lanka on silkkisekoitetta. Malli on vielä hieman hakusessa.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Metsästä

Vaaleita orakkaita ja mustikoita.
Ämpärillisen puhdistamiseen meni enemmän aikaa kuin sen keräämiseen.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Lehti ja lankaa

Omat tuliaiseni:
vironvillaa,
lehti (muutama mukava malli)
ja vauvalankaa (vaikkapa tähän).

tiistai 28. heinäkuuta 2009

"Nukenvaatteita"

-Alatko ommella nukenvaatteita, kysyi poika, kun näki tämän telineen.
- Se on tuliainen tytölle.

Ihastui tähän ale-tuotteeseen, mutta en oikein ymmärtänyt mihin siitä olisi.
Myyjä esitteli heti, että kun siihen kiertää koukkuja, niin siitä tulee hyvä teline koruille.
Tyttö piti myös.

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Marjoja

Tyttö tahtoi omia mansikoita. Ostin laatikollisen ja pakastimme ne.
Yllätyin, kuinka isoja marjat olivat. En tiedä, oliko tämä isoin.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

"Nimipäiväpelargonin" kukka

Olimme ostamassa alkukesästä kukkia haudoille. Näin tämän pelargonin, jonka kukka on keskeltä tummempi ja laidoilta vaaleampi. Mummo osti sen sitten minulle seuraavalla viikolla olleen nimipäivän kukaksi. Siitä tuo nimi!

Tämä valmiiksi kukkiva pelargoni on kukkinut koko ajan. Noita omia siemenestä kasvatettuja ja talvetettuja on saanut odottaa kukkimaan enemmän tai vähemmän. Ja sitten ne ovat pitkiä huipeloita.
Mutta se kasvamisen seuraamisen ilo!

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Tummalehtinen

Ostin toissa talvena tummalehtisen pelargonin (Black magic rose) siemeniä.
Kukka oli sisällä ja lehdissä vain aavistus tummaa. Keväällä laitoin kukan ulkoruukkuun. Nyt siinä on mustat lehdet.
Lehtien takana näkyvä kukka on "nimipäiväpelargoni".
Tummalehtisen kukkakin on todella kaunis.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Akkainviikonpelastus 2

Lähetin nämä sukat, lankakerän, teen ja "mansikkakakun" akkainviikon pelastus-vaihdossa Hanzalle.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Uusia välineitä

Tilasin uusia harrastusvälineitä.
Kamera on nyt ihan ikioma. Iso kuorma-auto toi tämän; siitä huolimatta ei ollut toimituskuluja!
Siemenet tulivat postitse. Se pussi , jonka takia tein tilauksen, oli vaihtunut toiseksi. Tein valituksen ja nyt odotan mustan orvokin siemeniä.Muutaman pussin siemenet kylvän näinä päivinä. Loput odottavat kevättä.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kauniita matkakuvia

Kirjava virkattu pusero Pietarhovin puistossa.
Pellavanvärinen neulottu lierihattu Pietari-Paavalin linnoituksessa.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Akkainviikon pelastus

Sain akkainviikon pelastus-vaihdossa paketin Tuirelta. Mansikka-patalappu (ihan uusi malli minulle), kesäisiä lautasliinoja, purkkaa(nämä annan tytölle), karkkia,keltaisia pyyhekumeja, askartelumateriaalia ja kauniin kortin. Kiitos Tuire!
Paketti toi paljon kesäiloa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Starburst

Tämän mallin tulostin vasta keväällä, joten nyt alkavat "valmiit" mallit olla tehtyjä. Ja langanloput alkavat olla vähissä. Vielä niistä muutaman pyöreän patalapun voisi tehdä...

Tämä oli mukava virkattava. Tein myös taustakappaleen. Minusta tämä lappu on enemmänkin pannunalunen.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Lisää pyöreitä

Vasemman puoleisen virkkasin kiinteillä silmukoilla sopivasti silmukoita lisäillen pyöreäksi puuvilla- ja virkkuulankojen kerien lopuista. Tämäkin malli on netistä, ihan totta! Viime vuonna osallistuin Novitan Neulomossa patalappuvaihtoon. Se taisi olla ensimmäinen vaihtoni nettineulonnassani. Sain tälläisen pyöreän lapun, joka oli virkattu erilaisilla langoilla ja sitten vuoritettu. Tuo kaunis ruskeasävyinen patalappu on käytössä ja oikein hyvä.

Oikeanpuoleisen lapun mallin tulostin jo syksyllä, mutta nyt vasta toteutin.

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Kampasimpukka-patalappu

Tai onko tämä pykälöity patalappu?

scallop=kampasimpukka
scalloped=pykälöity

torstai 16. heinäkuuta 2009

Pyöreät

Pyöreät laput talkoisiin.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Kahvipannupatalappu

Olen tehnyt tämäntapaisen patalapun vuosia sitten.
Aloin suunnitella samaa mallia nyt. Netistä löysin vain kuvan. Piirsin ruutupaperille pannun kuvan ja siitä virkkasin. Samalla lailla kuin vuosia sitten pannun kohdilta alkoi vetämään kasaan, mutta loppusilitys painoi kaikki poimut sileiksi.
Pidän tämän itse. Seuraavat laput menevät sitten patalapputalkoisiin.

Ampparit ja arvonta



Violarium järjestää arvonnan. Osallistu, jos et ole vielä ehtinyt.

Sain tänään ampparit Outilta. Tämä oli Marelon järjestämä vaihto.
Outin paketissa oli monta surisijaa.Pistelyt koristeessa ja muistikirjan sisäkannessa. Lisää lentäviä oli pussissa. Ja mukana oli kaunis itse tehty kortti ja muutama muukin kortti.
Kiitos Outi! Kiinnitin koristeen jo saksiin, joilla avaan kirjeitä. Ja nuo napit; kyllä niillekin löytyy paikkansa, mutta muistikirjan käyttötarkoitusta mietin. Nyt aluksi ihailen!

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Vanhat käsityökirjat

Löysin aitasta vanhoja käsityökirjoja. Ilmeisesti nämä ovat tädin opiskelu- ja koulukirjoja.
Tyttöjen käsityökirja on painettu 1920. Kirjan toisen kappaleen nimi on asento: käsitöitä tehdessä on istuttava selkä suorana, pää vain hiukan taivutettuna ja jalat vieretysten lattialla, jakkaralla tai pulpetin alustalla.
Kansakoulun käsityöt on vuodelta 1937. Se on tarkoitettu opettajille.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Vanha peitto

Löysin virkkaamani peiton. Tämä on ainakin 30 vuotta vanha. Virkkasin sen aikoinaan kaikista langanlopuista, joita kotoani löytyi. Neliön viimeinen kerros ja samalla yhdistämislanka on ostettu tätä työtä varten. Se oli jotain halpaa sekoitelankaa, mutta on kestänyt käytön ja pesun kuten kaikki muutkin sekalaiset langat. Tämä on ollut varastossa joitakin vuosia, joten nyt voi taas ottaa käyttöön.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Vaaleanpunaista 2

Tein kihlaparille virkatun patalapun ja ananas-keittiöliinan.

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Vaaleanpunaista

Horsma on kaunis kukka.
Joku sanoikin, että jos se ei olisi niin yleinen, niin sitä kasvatettaisiin puutarhassa!
Ketoneilikkaa löysin tänä kesänä paljon.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Taidetta

Salmelassa ihailtiin veistoksia ja tauluja.
Ja neuleita:
yhden vierailijan päällä oli kaunis pitkä neuletakki. En voinut olla kehumatta pitsineuleisen vaatteen kauneutta, kun satuimme uudelleen vastakkain. Neuleen kantaja ja tekijä kertoi, että hän on tehnyt neuleen äitinsä kasvattamista pellavista, jotka olivat ainakin 70 vuotta vanhoja.
Todella kaunis neule ja langan tarina!

torstai 9. heinäkuuta 2009

Arvontavoitto

Langan tuloa ei voi estää. Enkä haluakaan estää näin ihanan värisen langan saapumista. Pami lähetti arvontapalkinnon, jossa hän oli ottanut huomioon keltaisen eli lempivärini. Heti aloin miettiä puseron mallia puuvillalangalle. Jospa kesä jatkuisi.
Kiitos melkein naapuriin, Pami koko paketista!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kaupunkiostokset

Kävelin Kauppakatuakin pitkin ja tottakai poikkesin lankakauppaan. Ensin käsiin tarttui ulkona olleesta korista lankakerä, joka päätyy Akkainviikkojen pelastukseen (joten siitä ei vielä kuvaa). Sisällä myyjä esitteli myös muita alelankoja. Tälläinen satsi lähti mukaan hintaan 33 euroa. Ehkä teen noista silkkilangoista puseron ja yksittäisistä keristä sukkia.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Kaupunkiin

Vesitornin huipulta on hyvät näkymät kauniina päivänä.

Keltainen ruusu kukkii kaupungintalon puistikossa.
Oma ruusuni kuoli talven aikana.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Hopeahääparille

Onnea, onnea!

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kaksivuotiaalle

Kaksivuotias saa nämä kuistilla neulotut sukat.
Malli on sama kuin prinsessan sukissa.
Lanka on Africa-sukkien jämää.
Raitojen toisto oli melkein sukan pituinen.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Onnittelukukkaset

Pistellyt onnittelukukkaset perhosen kera.
Valmis kortti jäi kuvaamatta...

torstai 2. heinäkuuta 2009

Maalia

Vuosi(kymmen) huoltoa.