lauantai 31. lokakuuta 2009

Langanloppusukkaa

Sukan malli on yhdistelmä Tuulan sukista ja edellistä langanloppusukista.
Lankana jämät näistä, vaikka väri kuvassa on aivan toinen.
Nämä kartuttavat sukkasadon heinälatoa ja menevät hyväntekeväisyyteen.

torstai 29. lokakuuta 2009

Oma huivini

Nettineulonnan tuloksia eli pitihän minunkin tehdä oma pitsinen versio.

Lanka on samaa purkulankaa kuin edellisessä pitsihuivissani.
Huivin pituus 0n 160 cm ja leveys 45 cm leveimmältä kohdalta.
Lankaa meni 80 gr. Huolittelin reunan virkkaamalla ketjusilmukkakaaria.
Tähän on hyvin yksinkertainen ohje, mutta miettiä piti. Laittaa merkin siihen reunaan, jossa teen lisäykset ja kavennukset. Sen jälkeen neulominen alkoi sujua.

Tuota purkulankaa jäi vielä. Nyt lankakerien vieressä on ohje uuteen huiviin.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Aronian syksy


Kuvat samasta pensaasta.
Yksi yö välissä.

Ilmoittauduin Lapskuuhun. Ainakin kämmekkäät kipuapusilkkivillasta on tarkoitus neuloa.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Perhospipo

Perhospipo vironvillasta.
Lankaa meni 36 gr.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Lankatase 5-09 ja ruusunmarjat


Iltani iloksi laskin lankatasettani
eli kuinka paljon olen käyttänyt lankoja neuleisiini
ja kuinka paljon olen ostanut uusia tänä vuonna.
Löysin muistilapuistani"neulottuja" lankoja 6930 gr!
Ja olen ostanut tämän vuoden puolella 4285 gr!

"Uusiin" lankoihin en ole laskenut vanhoista neuleista purettuja lankoja enkä vanhoista varastoista löytyneitä, joten lankavaraston vajentuminen ei ole ollut noiden lukujen erotuksen suuruinen, vaan pienempi. En tiedä tarkalleen koko varaston suuruutta, vaikka ne kaikki ovat yhdessä paikassa eli lipaston laatikoissa ja neulekoreissa. Suunnittelen, että kun olen neulonut muutaman isomman työn, niin sitten punnitsen langat. Ehkä vuoden vaihteessa...
Minulla on monta suunnitelmaa uusiin neuleisiin. Musta villatakki taitaa jäädä keväämmälle,kun mustan langan neulominen tähän aikaan vuodesta on niin rasittavaa. Joululahjaneuleet ovat myös mielessä ja kaikkiin etsin langat varastostani! Tai ainakin yritän...

lauantai 24. lokakuuta 2009

Silkkiaamutakki

Ompelin siskolle silkkiaamutakin syntymäpäivälahjaksi.
Kortti tuli samasta kankaasta.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Sadonkorjuu jatkuu


Muistin kaivaa maa-artisokan mukuloita. Tein keiton ja se oli hyvää.

torstai 22. lokakuuta 2009

Sukkia kipeille jaloille

Ensimmäiset sukkaparit kipuapusilkkivillasta.
Lankaa kului 160 gr, joten saan vielä muutakin. Olen "löytänyt" kipeitä käsiä, joten neulon seuraavaksi tästä langasta kynsikkäitä..

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Vuonankaalia

Korjasin vielä salaattia. Vuonankaali säilyi lumen allakin.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Kirjastossa

Kirjastosta ei löytynyt yhtään Veikko Huovisen kirjaa.
Otin nämä ja muistelen viime kesän matkoja.

lauantai 17. lokakuuta 2009

"Syyslomalla"

Syyslomalaisen kanssa "humputtelemassa".
Eli meillä oli ostoslistakin, mutta kyllä me shoppailimmekin.
Tämän kaivannon läheltä löytyi tuo Bianca-lanka.Siitä tulee lapaset ja pipo tai sitten jotain muuta...
Lehden ostin jo valmiin parkkipaikan alta.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Harmaat kilpailusukat

Kilpailusukista vain varvaskuva. Lankaa kului 64 gr.Ehkä myöhemmin lisää...

torstai 15. lokakuuta 2009

"Ei ne vähene tällä tavalla"

Yksi bloggaaja oli vailla muutamaa Polaris-kerää. En ollut ehtinyt vielä neuloa omiani, joten lähetin ne tarvitsevalle.
Olin tyytyväinen lankavaraston pienenemisestä, mutta posti toi heti lankalähetyksen. Eli olin itse tilannut kipuapusilkkivillaa. Ajattelin mummon kipeitä jalkoja ja käsiä tilatessani lankaa.
Perhe luki langan mukana tullutta paperia: "Tämähän pitäisi olla apteekkitavaraa."
Perhe ihmetteli myös langan hintaa ja kyseli "tavallisen" hintaa. Kerroin, että lankoja on monen hintaisia ja eihän tämä lääkkeen hinnaksi ole paljon!

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Syksyn lehdet ja talven ensi lumi

..jatkokertomusta vuodenajoista...

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Rännin alla

Rännin alusastia ennen tyhjentämistä.
Kesän kukka ja syksyn lehdet.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Syyskukat

Syksyn viimeisiä kukkia maljakoissa sisällä. Ulkona maa kuurassa.
Astereita, maa-artisokkaa, pelargonioita.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Siniraidalliset sukat

Neuloin nämä raidalliset sukat lankakorin langoista.
Lankaa kului 58 gr ja koko on noin 39.
Vielä jäi raitalankoja...

torstai 8. lokakuuta 2009

Tämän syksyn väriä

Vaahteran väri tänä syksynä. Viime viikolta ennen tuulia...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Vihreä huivi

Yritin tehdä vihreää huivia villoista, mutta tässä on myös muuta. Saaja pitää vihreästä, mutta hyväksyy myös muut värit...
Nyt tein hieman isomman huivin (125 gr), mutta en vielä ihan kokonaista, kun seuraavaksi olisi taas tullut ruskeaa väriä.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Marjat metsässä

Etsin ja löysin karpaloita.
Löysin etsimättä mustikoita.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Bolero


Neuloin tytölle boleron. Lankaa kului 230 gr.
Saaja miettii sopivaa kiinnityssysteemiä.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kosmoskukan kesä

Kosmoskukkani kesä loppui hallaan, ei kukkimiseen.

torstai 1. lokakuuta 2009

Langanloppusukat

Sukista jäi pieni sykerö lankaa ja lankalaatikosta toinen nöttönen (monen muun lisäksi..). Ajatus on, että nyt käytän loppuun jokaisen kerän . Niinpä tein vauvan sukat tai tossukat.

Halla-aamuna


Hallan vuoro koristaa kukkia ja lehtiä. Jotenkin kaunista...