tiistai 29. marraskuuta 2011

Pintaneulesukat II

Kun vähensin 16 silmukkaa, niin sain sopivat sukat jalkaan, jossa käytetään kengänumeroa 41.
Lankaa lujui 100 gr.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kori

Virkkasin korin klipsuista.
Ihailijat laskivat, että useampi laatikko on tarvittu tölkkejä eli noin 100 klipsua ja vähän valkoista puuvillalankaa. Tähän jää koukkuun, joten seuraava klipsutyö on jo koukulla.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kukka II

Yhdestätoista klipsusta syntyi virkkaamalla koriste kukka.

Kuvasta näkyy, että orkidea kukkii sisällä ja nurmi vihertää ulkona marraskuun lopulla.

torstai 24. marraskuuta 2011

Kukka I


Kuudesta klipsusta tuli kukka joulukorttiin tai koristeeksi kuuseen.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Klipsut II

Tasoitin eli naputtelin vasaralla klipsut ja pesin ne, joita tutut ja tutuntutut ovat keränneet.
En ehtinyt klipsukurssille, joita täällä oli suurenkysynnän takia kaksi!
Yritän tehdä itse jotain jouluksi. Kiitokseksi kerääjille.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Pintaneulesukat

Neuloin pintaneulesukat Novitan ohjeella (Novita Talvi 2008 nro 13 ). En innostunut ensin koko mallista, mutta kun näin MariJ:n sukat, niin panin heti sukat to do-listalle. Näistä tuli vaan niin isot, että joudun neulomaan uudet. Sukkien saajan jalka on pienempi. Ja kun katson tuota kuvaa, niin sukkien kärjet neulon vielä uudelleen. Sukat menevät sitten lahjalaatikkoon.

torstai 17. marraskuuta 2011

Tuunattava

Löysin taas kirpputorilta villatakin. Tuunaan sen eli irroitin napituslistan ja neulon uuden ilman käänteitä ja muutan napituksen naisten puolelle. Tämän jälkeen taidan unohtaa jo vanhan neuleeni, sillä tämä uusi tuntuu todella lämpimältä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lehtikuusi

Syksyn viimeiset "lehdet".

tiistai 15. marraskuuta 2011

"Suolaa"


..tai siis jääkiteitä pihanurmella ja -sammaleella.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Toinen kaulahuivi

Neuloin toisenkin kaulahuivin.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Cat lover


Pistelin kissan kissoja rakastavalle.

torstai 10. marraskuuta 2011

Puserolangat

Löysin lankasäkistä nämä langat, joita molempia on ainakin puserollisen verran. Kuvasin langat eilen nopeasti auringonpaisteessa. Nyt saisin uuden kuvan, kun aurinko nousee syksyn ensimmäisenä pakkasaamuna.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kolmas peitto

Kolmanteen peittoon löysin yhdistämislangat lankasäkistä.
Yhdistin samalla, kun virkkasin viimeistä kerrosta.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Marraskuun malva

Malva kukkii vielä hyvin. Marraskuussa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Vanha neule II

Neuloin tämän puseron pojalle kymmenen vuotta sitten. Olin saanut tädin jäämistöstä sekalaisia lankoja ja niistä suunnittelin puseron. Halusin kokeilla konttineuletta ja värilangat riittivät ruutuihin hyvin. Muistelen, että hihoja jouduin jatkamaankin, kun en ollut mitannut pojan käsien pituutta. Joskus näen tämänkin käytössä.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Vanha neule I

Esittelen vanhan neuleeni eli villatakin, jota käytän vieläkin kotioloissa. Neuloin tämän yli 30 (!) vuotta sitten Florica-langasta. Muistaakseni malli oli Eevaneule-lehdessä. Kuviot olivat jossain lehden liivimallissa. Hihansuut alkavat olla jo hituleina, mutta tämä on kiva, pehmeä ja lämmin neule takin alla.

torstai 3. marraskuuta 2011

Lankasäkki

Osti säkillisen eli noin 8 kiloa lankaa.
Nyt voin kiertää lankakaupat ja -hyllyt kaukaa...

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

"Puumerkki"

Synttärisankari sai puumerkkinsä.