keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Uusi pussi

Uusi nypläysalusta olikin isompi kuin vanha pussi, joten ompelin uuden kantopussin.
Ja vihreä lanka on kivaa nyplättävää -pitkän valkoisen kauden jälkeen.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Yhdet sukat

Kirjoitin matkalle mukaan mallia , mutta en onnistunut tulkitsemaan sitä. Kehittelin sitten oman yhteenneulottujen silmukoiden ja langankierron sukkavarren. Ja neulominen jatkui...

lauantai 25. helmikuuta 2012

Yhteisvastuukukka

Keräsin yhteisvastuuta.
Ensimmäisessä paikassa vierähti aikaa tunti ja sain vielä kukan kainalooni! Antaja ei tiennyt kukan nimeä, joten joudun nyt etsimään nimen tälle kasville.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Salaatin alku

Kylvin tiistaina salaatinlehtisekoitetta. Keskiviikkona mullanpinnalla oli jo mielenkiintoisia alkuja.
Ja tänään perjantaina vihersi. Ehkäpä ensi viikolla pääsen syömään.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Konserttitalo

Turun konserttitalo on vaaleampi kuin Musiikkitalo.
Aulassa oli komea kliivia.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Turun talvea

Kyllä aurinko saa paistaa ja sulattaa lunta jonkin aikaa, että Merikeskuksen teranssilla voi kahvitella.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Karhunvatukat

Neuloin näitä Karhunvatukat-sukkia matkalla Turkuun, joten nimi voisi olla myös Turku-sukat.
Malli on Kipakoiden kalenterissa ja lanka on Seitsemän veljestä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Myssy

Kutsun tätä matkamyssyksi, koska virkkasin tätä matkalla.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Uutta

Uusi malli, uusi väri, uusi alusta.
Kiva aloittaa uutta työtä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Uudelle sukulaiselle

Nypläsin uudelle sukulaiselle enkelin.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäiväksi

Ostin itselleni ystävänpäiväksi ristipistolehden.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Lisää

Tein lisää myssyjä.
Kukkien malli on vanhasta virkkauskirjasta (E.Turkis-S.E.Dammann) lisättynä napilla.
Tuo kirja on hyllyssäni ja siitä löytyy monta muutakin ideaa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Neuletyyny

Tein neuletyynyn vanhan puseron helmasta.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Kortit

Virkkasin ystävänpäiväkortit klipsuista ja langanjämistä. Koristelin tusseilla.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kynäpurkki

Tein uuden purkin uusille tusseille, joita tarvitsen ystäväpäiväkorttien tekoon.

Puuvillalangan pohjalla oli pahvinen tötterö.
"Päällystin" sen klipsuilla ja "pohjustin" cd-levyllä. Asettelin reunaan nuo punaiset ja siniset klipsut, joissa oli vain yksi reikä. Mittaukseni ei ihan onnistunut, kun klipsut eivät peitä pahvia...

torstai 9. helmikuuta 2012

Keltaiset myssyt

Kaksi kevään keltaista myssyä.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Myssyjä


Kaksi myssyä langanlopuista.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Runko

Terijoensalavan vanha runko on kuin neuletta...
Kaikessa neuloja näkeekin silmukoita!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Talvikalat

Lehdessä luki, että suomalainen syö liian vähän kalaa. Melkein samassa talvikalastava ystävä soitti ja tarjosi kaloja runsaasta saaliistaan. Sain matikan ja hauen -sekä monta kalaruokaa. Kiitos kalastaja!

perjantai 3. helmikuuta 2012

Satumetsä

Melkein kuin satumetsä -lähes 30 asteen pakkasessakin!

Ilmoittauduin satuaiheiseen ristipistovaihtoon.

Pelasturenkaita

Hiihtoladun varrella oli pelastusrenkaita. Eli tykkylumi oli vielä jäänyt puuhun roikkumaan.

Perässähiihtäjä hymyili hieman, kun kerroin näkemästäni renkaasta. Ilmeisesti hän muisteli myös toissa talvista kissaani puussa.

torstai 2. helmikuuta 2012

Toinen pieni ele-sukat


Neuloin samaa lankaa kuin edelliselläkin kerralla. Viimeistelin sukat kotona. Malli on Karen's red socks ranskalaisella kantapäällä.
Mukava neuloa paksummasta langasta sukkia!
Seuraavat ovat jo puikoilla ja sitä seuraavienkin malli odottaa Kipakoiden kalenterissa.