perjantai 31. elokuuta 2012

Taas punaiset

Neuloin taas punaiset raitasukat lankakorista löytyneistä pienistä keristä.

torstai 30. elokuuta 2012

Ristipistovaihto 2

Vaihtoni on mennyt perille.

Vaihdon idea lähti  kankaasta, joka oli jäänyt jäljelle, kun tytär kunnosti tuoleja.
Löysin vasikan ranskalaiselta sivustolta.
Lisukkeiksi laitoin lehmäkangasta, lankoja väriksi (ei kuvassa), possukortin (lisää maatilan eläimiä..) ja maitosuklaata (tietenkin !).

tiistai 28. elokuuta 2012

Kuusamat

Kuusaman marjat ovat myrkyllisiä.

maanantai 27. elokuuta 2012

Ristipistovaihto

Maatila-aiheinen ristipistovaihtopaketti lähti tänään postiin.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Omenat

Tästä eivät omenat parane! 
Näitä syön ja säilön.

lauantai 25. elokuuta 2012

Sieniä

Katsastin sienipaikkojani: löysin kanttarelleja ja suppilovahveroita sekä tatteja ja vaaleita orakkaita. Ja monta hyvää sientä piti jättää metsään, kun astia oli jo täysi. Ja metsä on vieläkin "täynnä" mustikoita!

perjantai 24. elokuuta 2012

Kurpitsaa

Kesäkurpitsani tekivät vain kaksi kurpitsaa, jotka oli helppo syödä.

Naapurilla kasvoi tavallinen kurpitsa ja hän antoi minulle kaksi isoa möllykkää, jotta kasvi kasvattaisi lisää möllyköitä. Tein kurpitsapikkelsiä ja inkiväärikurpitsaa. Toisesta tulen tekemään kurpitsasosetta piirakoita ja sosekeittoja varten vai keksisikö jotain muuta...

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Manteli

Puutarhakierroksella näin myös mantelin.

tiistai 21. elokuuta 2012

Keisarinkruunu

Tämäkin lilja on kaunis.

maanantai 20. elokuuta 2012

Vihreät raidat

Näihin raitoihin meni monta pientä lankakerän loppua.
Värinsä puolesta sopivat oikein hyvin uusiin saappaisiini.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pelakuut kukkivat

Lahjapelakuut kukkivat kauniisti.
 Ja ajattelen lämpimästi antajaa eli vein hänelle lämpimäisiä.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kehäkukat

Kuivatan kehäkukkien terälehtiä. Paperin päällä on aiemmin kuivunut mustikoita.
Seuraavaksi panen kuivumaan ruiskaunokin terälehtiä.

Eli kukkaissadon korjuuta viinimarjojen poiminnan ja säilönnän välillä.

torstai 16. elokuuta 2012

Museokaupasta

En ostanut museokaupasta tätä puseroa.
Sama teksti oli meikkipussissa. Sen olisin voinut ostaa, jos olisi ollut tarvetta, sillä meikkaaminenkin on käsityötä ja sitä teen hyvin vähän.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kuopion museo

 Löysin sukkia vitriinistä ja -linnun jaloista.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Punaiset sukat

Samanlaiset jämäsukat.
Seuraavat jämät ovat jo puikoilla, koska paksumpia sukkalankoja on vielä..

lauantai 11. elokuuta 2012

Kaadetut

Sade kaatoi leimukukat maahan asti.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kuivatut

Kuivatin mustikoita ja mansikoita.
Kuumavesivaraajan ja jääkaapin päällys olivat "lämpökaappina".

torstai 9. elokuuta 2012

Sienet

Marjamatkalla löysin myös sieniä eli vaalea orakkaita.

tiistai 7. elokuuta 2012

Markkinoilta

Ostin markkinoilta rinkelin ja hamppupellavaa. Kivaa pakettinaruna jne...

maanantai 6. elokuuta 2012

Ruskeat sukat


Nämä sukat menevät sukkakilpailuun.

Tuolla on myös huivikilpailu.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kierrätystä

Vein kierrätyskeskukseen kaksi säkillistä kierrätykseen kelpaavaa tavaraa.
Siellä oli pussipäivät.
-"Et kai ota uutta tavaraa?"
-"Katson vain..."
Ja yhdellä pussilla lähdin pois.

lauantai 4. elokuuta 2012

Mustikoita

 Mitä kaikkea voi mustikoista tehdä?

Yritän kuivata, keitin kuningatarhilloa ja ikkunalla on lemmenjuomaa.
Näiden lisäksi piirakkaa ja soppaa....

perjantai 3. elokuuta 2012

Päiväkahvilla

Päästiin ja ehdittiin vihdoin ja viimein pihalle kahville!
Sen kunniaksi levitin pöydälle kirjailemani liinan. 
Olen tehnyt tämän vuosikymmeniä sitten. Mummoni osti valmiiksi painetun liinan.
 Kirjailin ja virkkasin pitsin reunaan.

torstai 2. elokuuta 2012

Äitienpäiväruusu

Viime vuotinen kukkii nyt kauniisti. Kukkia on vain hieman vähemmän.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Pelakuu

Kirjava pelakuu kukkii.