perjantai 31. tammikuuta 2014

Lahja

Sain toisenlaisen lahjan.
Kiitos!

Tämä on hyvä idea.
Hänelle, jolla on kaikkea tai 
hänelle, joka on saanut jo useamman sukkaparin.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Punaruskeat

Näiden sukkien mallina on Dropsin palmikkosukat. Neuloin pitemmän varren, joten 100 gramman kerä kului kokonaan. Lanka on Lana Gatto Filfer. Mukavantuntuinen lanka.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Herrasmiehen vihreät

Neuloin Herrasmiehen harmaat-ohjetta soveltaen herrasmiehelle vihreät sukat.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Uusi sukulainen

Suvun uusi prinsessa saa pienen mekon.
Ruusuisesta kankaasta.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Pakkasaamu

"Ai, se aurinko paistaa tuolta päin tähän aikaan aamusta ja tähän aikaan vuodesta."
Kannukan oksat huurteessa ja auringossa.

maanantai 20. tammikuuta 2014

"Ruma"

Minusta nämä eivät oleollenkaan rumat, 
vaikka sukkien nimi niin väittääkin eli Ugly Duckling socks.
Ja nämä on tehty nostetuin silmukoin.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Blogikissan arpoma

Sain voittoni, jonka blogikissa arpoi minulle. Kiitos kissa ja Susu!

Ja minkäläinen "pikku" paketti:
Ensiksi Iloisten Rouvien teetä, sukkalankaa isompi ja pienemmät kerät, silkkistä alpakkalankaa kämmekkäohjeen kera, puikkomittari, silmukkamerkkejä, päättelyneuloja, puikot ja puikonpidin.
Tästä on iloa jo nyt, kun ihailen paketin sisältöä ja sitten kun alan käyttää lankoja ja tarvikkeita.
Kiitos vielä kerran!

torstai 16. tammikuuta 2014

Keltainen

Kamera vääristää aina silloin tällöin värejä.
Tässä todella paljon, mutta mukava kuva pakkaspäivästä kuitenkin.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Lisää raitoja

Kahdesta erilaisesta pätkävärjätystä langasta raitasukat. Yhden kerroksen raidoin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kortit

Sain samana päivänä neljä postcrossing-korttia eli Etelä-Afrikasta, Kazakstanista, Japanista ja Yhdysvalloista. Ja seuraavana päivänä   Kalingradista Venäjältä ja Hollannista.
Kiva, että postilaatikossa on muutakin kuin mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Linnuille

Löysin jääkaapin siivouksessa munkkirasvan. 
Lisäsin siihen jyviä, pähkinöitä, auringonkukan siemeniä.
Seuraan maistuuko linnuille.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Synttärisukat

Nämä raitasukat ovat synttärilahja. 
Raitoja on vähemmän kuin vuosia sankarittarella!

tiistai 7. tammikuuta 2014

"Ilmapallot"

Ehdin kuvata nämä ilmapallot eli lumipalloheiden marjat kahden pimeän välissä.
Jotain kirkasta pihallakin.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Raitoja

Näiden raitasukkien juju on kärki. 
Neuloin huommaamatta raidat toisinpäin, mutta jätin purkamatta.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lankavuosi

Sain lapaskortin jouluksi:

"Joulun lämpö kämmenellä
tunne aito sydämellä
Joulumaahan matkaajalla
tipotiessä jää ja halla."

Laskin lankamuistiinpanoistani mennyttä neulevuotta.
Olen neulonut ja virkannut
1 lapaset
33 sukat
3 vaatetta
2 huivia
6 patalappua
4 liinaa ym

Näihin töihin käytin 4755 gr
ja muuten varastoistani poistui 3020 gr.
Eli kokonaiskulutus oli 7775 gr!

Ostin lankaa 1800 gr lankaa,
mutta sain niin paljon lankaa, etten "ehtinyt" laskea koko määrää.
Siis en osaa sanoa pienenikö lankavarastoni.
Ainakin olen käyttänyt enemmän kuin ostanut!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Viimeinen neule

Tämä yksivuotiaan neulottu bolero oli viimeinen käsityö menneenä vuonna.
Malli on Suuri Käsityö-lehdestä. En muistanut panna lehden numeroa kopiooni.
Neuloin hihat pyörönä ja miehusta tasona hihoihin asti, joten hihat ompelin (vuoropistoin) kiinni.
Hyvä, että olin ottanut mallin, jossa ei ollut enempää ompelua.

torstai 2. tammikuuta 2014

Ensimmäinen

Tämä on ensimmäinen postaus tänä vuonna.
Ja ensimmäinen käsityö oli virkatut pöllöt.
Taidan laittaa vielä tupsut korviin.