keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Lankatase

Laskin  vuoden lankataseen.

Olen käyttänyt lankaa 4260 g seuraaviin töihin

-sukkia 32 kpl
-käsiin 2 kpl
-päähän 1 kpl
- vaatteita 3 kpl
- huiveja 2 kpl
- "toukkia" 3 kpl
-ym pientä

Olen käynyt myös lankakaupassa ja tulos on 4590 g (oli niin hyviä tarjouksia!), 
joten varasto ei ole neulomalla ja virkkaamalla supistunut.
Olen lahjoittanut  ja myynyt lankoja  5150 g. 
Lankalaatikot ovat siis kuitenkin tyhjentyneet!

Ja joku uusi lankapussi odottaa tuttavan luona noutamista ja tsekkaamista..
Eihän sellaisesta voi kieltäytyä.

Lankaisaa uutta vuotta kaikille lukijoille!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Isot

Nyt sukkalaatikossa on useammat isot sukat. 
Jos ja kun tarvitsijoita ilmaantuu, niin ei tarvitse sanoa ei oota.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Muutama marja

Pihlajissa näkyy vielä muutama marja.
Ja katolla auringon tekemät varjot.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Piiat

Päättelin tänään Piian päivänä keltaiset Nalle-langasta neulotut sukat, 
joten eikö näiden nimeksi sovi Piiat. 
Siis Piia-niminen tyttönen eikä kenenkään piika (piiat monikossa). 
Mukavaa tämä suomenkieli!

Varren mallineule on muunnelma Talvikista.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Keväästä jouluun

Wanida- eli keväästä jouluun sukat.
Neuloin näitä sukkia keväällä, mutta lanka loppui toisen kantapään jälkeen. 
Löysin lankaa vain Tallinnasta. 
Emme tehneet matkaa sinne, vaan tilasin langan netin kautta.
Tuli ehkä halvemmaksi...
Kaikki numerot olivat samat, mutta pieni sävyero löytyy, kun tietää etsiä.

Nyt olen neulonut sukkakirjasta  yhdeksän mallia.

torstai 25. joulukuuta 2014

Sama malli

Näissä sukissa on melkein sama mallineule kuin raitamekossa.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kukka

Vähän erilainen joulukukka.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Postia

Tähän aikaan on kiva käydä postilaatikolla, 
kun sieltä löytyy postia!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Tonttu

Tämä tonttu löytyi Kauraleiväntieltä.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tuunattu

Tuunasin ovikranssin jouluiseksi. 
Tämä on ehtinyt olla pääsiäiskranssinakin.

torstai 18. joulukuuta 2014

Pinkit

Nalle-langasta pienen tytön jalkaan sukat eli koko 35.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tavikset

Eli isot siniset sukat, joiden varsissa on muutama reikärivi.
Tälläiset puuttuivat taas lahjalaatikostani. Nyt on taas mitä ottaa ja antaa.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Pilvet

Ehdin kuvata nämä auringon valaisemat pilvet, 
ennen kuin tuuli vei ne mennessään.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kiulukat

Juhannusruusun kiulukat lumikuorrutteella.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Yöpuku

Ostin kirpparilta puseron, jossa oli enkeleiden kuva. 
Ja löysin laatikoistani trikoopalasia sekä resoria.
Ompelin pienelle tytölle uuden yöpuvun.
Ja puseron jämät kerryttävät kesäkäsityölaatikkoani. 
Maton virkkaamisesta jäi leikattuja keriä.

torstai 11. joulukuuta 2014

Pinkit Liljat

 Neuloin "Terhot" pinkistä Nalle-langasta.
En osannut tulkita muistilapulle kirjoittamiani koukeroitani oikein 
ja niinpä sovelsin mallia, jotta neulominen jatkui.
Näistä tuli sitten "Liljat", ihan vain värin takia.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Mustaa

Korjasin ulkoiluhousujani.
Painonappi ei ole mukava, niinpä lisäsin 
tavallisen napin ja "napinläven" (näin ei tarvinnut poistaa painonappia). 
Nyt ei nappi aukea.
Ja takaosaan pujotin kuminauhaa, niin sain sivuissa olleet paksut tarranpätkät pois.

Olin suunnitellut korjaamista jo vuoden. Aikaa kului muutama kymmenen minuuttia!

Radiosta tuli ohjelmaa kestävästä kehityksestä. Siinä puhuttiin tavaroiden korjaamisesta. 

maanantai 8. joulukuuta 2014

Yöpaita

Ompelin myös yöpaidan.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Sinistä

Itsenäisyyspäivän kuva: 
sinistä ristipistoa valkoiselle pellavalle.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Helmet

Eilisen aurinko "teki" helmet.

torstai 4. joulukuuta 2014

Pakettikortit

Kun liimasin postimerkkejä kortteihin, 
tein samalla pakettikortteja.
Käytin nauhana hamppulankaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukuun aurinko

Ehdin kuvata joulukuun 3.päivän auringon!

tiistai 2. joulukuuta 2014

"Sulka"

Sen verran lunta, että harja riitti.
Ja jälki on kuin sulka!