sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tilkut

Eli melkein ainoa heräteostos, 
kun kävimme ostamassa patjaa.

Ja nyt suunnittelemaan tilkkutyötä!

lauantai 29. elokuuta 2015

Viini

Viiniköynnös ei vielä tehnyt hedelmiä tai marjoja, mutta lehtiä on.
Voisin tehdä viininlehtikääryleitä.
 Sopiva ohje on ehkä tässä.

perjantai 28. elokuuta 2015

Nuokkuu

Sade pani syyshortensian nuokkumaan.
Toivottavasti se ei katkaise oksia.

torstai 27. elokuuta 2015

Raidallinen

Raidallinen tomaatti on "löytänyt" raitansa.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Punainen

Olen syönyt jo muutaman punaisen tomaatinkin.

tiistai 25. elokuuta 2015

Herukka-aika

Tässä annoksessa on tosin karviaisiakin.
Täytin mehupulloja mehumaijan kanssa.

lauantai 22. elokuuta 2015

Löysin

Löysin nimen tälle keväällä ostamalleni kukalle 

torstai 20. elokuuta 2015

Kesää

Kesäisenä päivänä voi kuvata uudet Emilia-sukat ulkona.
Neuloin Nalle-langasta ja yksi kerä riitti sopivasti.

perjantai 14. elokuuta 2015

Katseenvangitsija

Tämä musta salkoruusu on todella katseenvangitsija.

torstai 13. elokuuta 2015

Toinen tomsku

Ostin keväällä valmiin taimen ja nyt pääsen maistelemaan.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Eka tomsku

Söin  oman tomaatin, sillä keltainen muutti ensimmäisenä värinsä.

tiistai 11. elokuuta 2015

Kukka-astiassa

Oven vieressä olevassa kukka-astiassa kukkivat kesäneilikat ja lobeliat.
Ostin neilikat puutarhalta, mutta lobeliat kasvatin itse.
En muista, että aikaisempina vuosina omat "kasvatit" olisivat kukkineet näin hyvin.

maanantai 10. elokuuta 2015

Äitienpäiväruusu

Ruusu kukkii ja kasvaa hyvin.
Se peittää kohta veiressä olevan kannon.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Marjoja

Käsin poimitut mustikat ovat kuivia. 
Marjat ovat isoja ja niitä on!

Poimin kuitenkin poimurilla.

torstai 6. elokuuta 2015

Ostoksia

Marjanpoiminnan lomassa olen käynnyt kaupassa ja poiminut alelaatikosta sukkalankoja.
Erilaisille myyntipöydille on kyselty erityisesti isoja sukkia. 
Näissä ei ollut niihin sopivia värejä, mutta kuka sanoo, että isojen pitäisi olla aina tummia. 
Ja nykyään nuorilla naisilla on todella isoja jalkoja!

lauantai 1. elokuuta 2015

Yhden päivän sade

Eli yhtenä päivänä satoi.
Ei ihan outoa tänä kesänä.